Euroopan Unionin osarahoittama logo.
Satakuntaliiton logo.

Tiedolla johtamisen edelläkävijä

Digitalisaation myötä tiedolla johtaminen on mahdollistunut myös pk-yrityksien hyödynnettäväksi toimintamalliksi. Tiedolla johtamisen perusajatus on liiketoiminnallisten päätösten tekeminen, johtaminen ajantasaiseen ja luotettavaan tietoon perustuen. Tieto tuotetaan data-analytiikan keinoin niin organisaation sisäisestä kuin myös siihen yhdistettävästä ulkoisesta, julkisesta ja avoimesti saatavasta datasta. Tämä tarkoittaa esimerkiksi tuottavuuden kehittämistä, uusien arvoketjujen luomista tai liiketoimintamahdollisuuksien hyödyntämistä.  

Nyt julkaistu: Tiedolla johtamisen edelläkävijä -hankkeen Loppujulkaisu

Miten yrityksessänne hyödynnetään dataa? Vastaa kyselyyn!

Voit vastata, vaikka et olisi ollut mukana Tiedolla johtamisen edelläkävijä -hankkeessa.

Miksi tiedolla johdetaan?

Digitalisaation myötä tiedonkeruuta on tehostettu ja datan määrä on kasvanut eksponentiaalisesti aiempaan verrattuna.​ Tiedolla johtamisen perusteema, eli liiketoiminnallisten päätösten tekeminen ajantasaiseen ja luotettavaan tietoon perustuen on avainasemassa, kun puhutaan digitalisaation tuomien mahdollisuuksien hyödyntämisestä data-analytiikan keinoin.

'Tiedolla johtaminen vie tiedon etsimisestä tiedolla toimimiseen.'

​Mitä yritys saa tiedolla johtamisesta?

Tiedolla johtamisen edelläkävijän osallistumistapojen kaavio.

  • Kokonaiskuva liiketoiminnasta: Strategisten päätösten tekeminen helpottuu, kun yrityksellä on selkeä käsitys kokonaistilanteesta.
  • Tehokkuuden lisääntyminen: Resurssit voidaan kohdentaa optimaalisesti, mikä johtaa parempaan tuottavuuteen ja säästöihin.
  • Asiakastuntemuksen syventyminen: Palveluiden kehittäminen ja uusien konseptien luominen perustuu parempaan ymmärrykseen asiakkaista.
  • Sitoutuminen ja tulosten parantaminen: Yhteisten tavoitteiden seuranta innostaa henkilöstöä ja parantaa yrityksen suoritusta.
  • Luottamuksen lisääntyminen ja sisäisen kehityksen tukeminen: Avoin tiedonjakaminen luo vahvemman yhteisön ja edistää organisaation kehittymistä.

'Miksi emme hyödynnä dataa yhtä tehokkaasti kuin mitä tahansa muuta omistamaamme raaka-ainetta?​' 

Tiedolla Johtamisen Edelläkävijä (169)

Tiedolla johtamisen edelläkävijä

Hankkeen tutkimustiimi

Henkilökuva Ollipekka Kivin

Ollipekka Kivin
Projektipäällikkö
050 327 1088
ollipekka.p.kivin@samk.fi

Pakkasela Mikko Web

Mikko Pakkasela
Tutkimuspäällikkö,

keskuksen vetäjä
044 710 3189

mikko.pakkasela@samk.fi

Juha Stenfors henkilöstökuva.

Juha Stenfors
Erityisasiantuntija

044 710 3434
juha.stenfors@samk.fi

Jari Kyngas Web

Jari Kyngäs
Erikoistutkija, Algoritmisten tilastomenetelmien asiantuntija
044 710 3811
jari.kyngas@samk.fi​

Susanna Jänismäki henkilöstökuva.

Susanna Jänismäki
Projektisihteeri

susanna.janismaki@samk.fi

Lotta Hakkarainen

Lotta Hakkarainen
Hankeviestintä
lotta-emilia.hakkarainen@samk.fi

Heini Porri-Henttinen.

Heini Porri-Henttinen
Data-analytiikan lehtori,
Datan käsittelyn erityisasiantuntija
heini.porri-henttinen@samk.fi

Informaatio

Hankkeen kesto

1.9.2023 – 31.8.2025

Budjetti

286 907 €

Euroopan Unionin osarahoittama logo.

229 524 €

Satakuntaliitto. Regional Council of Satakunta.
SAMK logo.

57 383 €

Tiedolla johtamisen edelläkävijä -hanke on Euroopan unionin osarahoittama ja Satakuntaliiton rahoittama. Hankkeen tavoitteena on lisätä datatietoisuutta, edistää datan hyödyntämistä osana yritysten päivittäistä toimintaa sekä vahvistaa yhteistyötä Tiedolla johtamisen keskuksen ja alueellisten toimijoiden välillä.