Uutiset

Henkilö pitää käsissään tablettilaitetta, jonka päällä on piirrettyjä graafeja ja taulukoita.

BICin kokoomajulkaisu pureutuu nykykehityksen avainteemoihin

Etusivu / BICin kokoomajulkaisu pureutuu nykykehityksen avainteemoihin 3.11.2022 Viimeisen kymmenen vuoden aikana informaatioteknologia on muuttanut maailmaa radikaalisti. Kehityksen taustalla vaikuttaa eri järjestelmien avulla kerätty data ja siitä jalostettu tieto. Se on avainrooleissa nykyajan ilmiöissä, palveluissa, liiketoiminnassa. Tiedolla johtamisen keskus BIC on julkaissut ensimmäisen kokoomateoksensa, joka esittelee ja käsittelee dataa, tietoa, johtamista ja muita alan ilmiöitä

Verkkokauppiasklubin osallistujia Sissos-yrityksen tiloissa.

Verkkokauppiasklubit käynnistyivät Raumalla

Satakuntalaisten verkkokauppojen oma kasvuohjelma Verkkokauppa 2.0 tuo verkkokauppiaille osaamista, tukea ja verkostoja. Koulutustilaisuuksien lisäksi hankkeeseen osallistuvat yritykset pääsevät mukaan omaan alueensa Verkkokauppiasklubiin. Hankkeen ensimmäinen klubitapaaminen järjestettiin Sissos-yrityksen tiloissa Raumalla 11.10.2022.

Osallistujia koulutuksessa istumassa pöytien ääressä, tilan etuosassa kouluttajat Markus Silaste ja Matti Vahtera.

Asiakaskokemus on aina oikeassa

Verkkokauppa 2.0 -projektin järjestämässä koulutuksessa perehdyttiin voittavan asiakaskokemuksen luomiseen verkkokauppaympäristössä. Tilaisuus pidettiin SAMKin Porin kampuksella, vetäjinään Markus Silaste ja Matti Vahtera Different Oy:stä.

A hand holding a mobile phone.

Verkkokauppa elää markkinoinnista ja teknologiasta

Verkkokauppa 2.0 -hanke järjesti digitaalisen markkinoinnin ja asiakashallinnan koulutuksen SAMKin Rauman kampuksella 20.4.2022. Eetu Karppanen (Kuinka Agency) puhui verkkokaupan markkinoinnista ja Googlen mahdollisuuksista verkkokaupan kasvattajana ja Emma Lindqvist (LM Someco) some-markkinoinnin suunnitelmallisuudesta, tehokkuudesta ja mittaamisesta. Luentojen jälkeen Emma Lindqvist piti sosiaalisen median työpajan osallistujille.

Kuvituskuva, mieshenkilö tablettilaite kädessään.

Digiraivaajat-koulutuksista avaimia prosessiajattelun kehittämiseen

Digiraivaajat-hankkeessa toteutetaan uudenlainen koulutuskokonaisuus, jossa yritysten työntekijät ja johto oppivat yhdessä etsimään liiketoiminnan merkittävimpiä kehittämiskohteita prosessiajattelua hyödyntämällä. Osallistujille tuotetaan uusia valmiuksia yritysten liiketoimintaan liittyvien kehittämiskohteiden tunnistamiseen, kuvaamiseen ja käytännön kehittämistyöhön uuden teknologian mahdollisuudet tiedostaen. Hankkeen seuraavat koulutukset toteutetaan huhti-kesäkuussa 2022.

SAMK-botista tehty animaatiohahmo. Sinipunainen pallo, jolla on päässään sateenliitti.

Esittelyssä SAMKBotti

SAMKBotti on virtuaalinen työntekijämme – ohjelmistorobotti – jonka teknisenä taustavoimana toimii ohjelmistorobotiikka, eli RPA (Robotic Process Automation).

Kuva datasta taulukossa ja pylväsdiagrammissa.

Data-analytiikka ja sen visualisointi

Digitalisoitunut maailma tuottaa valtavia määriä dataa mm. erilaisissa mittauspisteissä, tuotantolaitteissa, ohjaus- ja tietojärjestelmissä sekä rekistereissä. Monesti tämä data jää kuitenkin kokonaan ilman analysointia, vaikka se saattaisikin sisältää valtavan hyödyntämispotentiaalin.